Kuntouksesta on ollut iso hyöty

Olen ollut neljän viikon ajan kuntoutuksessa, jossa olemme kuntouttaneet rapistunutta fysikkaani sekä vaurioituneita aivoja. Pidän erittäin tärkeänä, että kuntoutus aloitettiin  lähes heti kotiuduttuani, eli olin viikon kotona ja menin kuntoutukseen. Kuntoutusta oli joka viikko kuutena päivänä, joten puhutaan todella intensiivisestä kuntoutuksesta.

Huomasin isoa kehittymistä jo muutaman päivän kuntoutusjakson jälkeen. Sain heti jakson alussa huomata, että kaikkein isoin kuntoutusprosessi on aivojen kanssa, mutta fyysisen kunnon kuntoutuksella on tietenkin iso osa myös siihen. Huomattuani fyysisen kunnon jatkuvan kehittymisen se nostatti myös aivojen energiaa , jota kautta niiden  kuntoutumiseen tuli valtavasti hyötyä.

Toisella viikolla kiinnitin huomiota siihen, että kuntoudun hyvää vauhtia takaisin siihen kuntoon missä olen ollut, vaikkakin matkaa tuntuu edelleen olevan niin paljon etten uskalla edes ajatella lopullista aikaa mitä kuntoutumiseen menee. Silloin ajattelin, että tämähän on sellaista kuntoutusta, että minun kannattaa ottaa kaikki hyöty tästä projektista irti, koska täällä on alan ammattilaiset auttamassa kuntoutumistani. Silloin voisin jopa päästä vähintään siihen kuntoon missä olen ollut. Mm. neuropsykologin vastaanotolla kävimme sellaisia asioita läpi joita en koskaan ollut tullut ajatelleeksi saati sitten harjoitellut. Harjoittelimme muistamista sekä keskittymistä, jotka eivät ole koskaan olleet vahvuuksiani, mutta koin saavani niistä uusia inspiraatioita niiden kehittämiseksi jatkossakin.

Fyysisessä kuntoutumisessani suurimpana jarruna on selkään tehty luudutusleikkaus josta johtuu isot rajoitukset mitä en voi tehdä noin kolmeen kuukauteen. En saa juosta, tehdä raskasta kuntosalitreeniä jne. Rajoitukset estävät kuntoutumistani siten, että en pääse kuntouttamaan fysiikkaani vielä täysillä. Fysioterapeuttini sanoin, olenkin tällä hetkellä fyysisesti niin hyvässä kunnossa kuin vain voin olla rajoitukset huomioiden. Lisäsin itse siihen vielä, että voisin olla paljon paremmassa kunnossa, mutta rajoituksia on kunnioitettava.

Kaikki loppu palautteet olivat rohkaisevia, joten uskon tällä hetkellä täysin siihen, että voin kuntoutua jos en samanlaiseksi kuin ennen niin ainakin lähelle sitä. Fysioterapeutti sanoi, että positiivisella asenteella saa paljon aikaan ja silloin luovuttaminen ei ole todennäköistä. Neuropsykologi sanoi, että hän tykkäsi siitä, että minulle sai sanoa suoraan asiat missä mennään ja suhtaudun silti realistisesti siihen, etten ole vielä täydessä kunnossa.

Nyt on siis noustu nykyiselle tasanteelle, joten tästä on hyvä jatkaa seuraavien askelmien kautta kohti seuraavaa tasannetta.

-Jyrki

Aivovamma pysäyttää

Olen maininnut aiemmissa teksteissä, että sain kolarissa aivovamman, mutta en ole aiemmin maininnut sitä, millaiseksi aivovammani luokitellaan. En edes tiennyt millaiseksi se on luokiteltu, enkä ymmärtänyt sen vakavuutta. Se ei aluksi ollut edes merkityksellinen ja fyysiset vammat tuottivat kovaa kipua, joten keskityin ajatuksissani enemmän fyysiseen palautumiseen. Nyt fyysiset kivut ovat vähentyneet huomattavasti, joten ajatus on tullut mieleeni, että mitähän minun aivoille kuuluu. Aivovamma on todellisuudessa se joka oikeasti hidastaa huomattavan paljon enemmän paluuta mm. töihin, auton rattiin ja muuhun arjen normalisoitumiseen. Se ei näy ulospäin millään tavalla, vain itse voi tiedostaa vamman läsnäolon. Mitään takuita ei ole olemassa, että aivovamma paranisi koskaan täydellisesti.

Sain tällä viikolla tietää millaiseksi saamani aivovamma on luokiteltu. Se on luokiteltu keskivaikeksi aivovammaksi ja täytyy sanoa, että ensimmäiset lukemani asiat vammasta olivat todella lohduttomat. Mm. Wikipediassa lukee seuraavaa: "Potilaan tajunta on puolen tunnin kuluttua selvästi alentunut, mutta hän ei ole tajuton. Muistiaukko kestää kauemmin kuin vuorokauden, mutta alle viikon. Vammaa pidetään keskivaikeana myös mikäli aivojen kuvauksissa löytyy kallonsisäisiä muutoksia. Suurelle osalle jää pysyviä oireita, mutta täydellinen toipuminen on kuitenkin mahdollista." Olin tajuttomana koomassa 5 vuorokautta ja aivokuvauksissa oli löytynyt kallon sisäisiä muutoksia. Viimeinen hämärä muistikuva on kolari aamulta ja ensimmäinen muistikuva heräämisen jälkeen on kun äitini oli tullut veljeni kanssa katsomaan minua OYS:n teho-osastolle. Se oli iso hetki ja olin silloin sekaisin nukutusaineista ja voimakkaista kipulääkkeistä, mutta uskon, että se hetki on jäänyt mieleeni pysyvästi.

Täytyy myöntää, että kohta "suurelle osalle jää pysyviä oireita" veti mielen ensimmäistä kertaa kolarin jälkeen oikeasti surulliseksi. Ajattelin, että pystynkö palaamaan töihin enään koskaan, opinko uusia asioita jne. Onneksi lause jatkui nimenomaan sanalla mutta. Sen varaan aion rakentaa toivon jatkossa ja pyrin tekemään toipumiseen kaiken mahdollisen mihin minulla on edes vähän mahdollista itselläni vaikuttaa. Aivovammasta toipumiseen vaikuttaa isosti myös ikä sekä oma positiivinen asenne ja aktiivisuus kuntoutukseen osallistumisessa. 

Selvimpiä oireita jotka ovat johtuneet aivovammasta ovat keskittymisvaikeudet, huono lähimuisti, voimakas väsymisen tunne sekä näköoireet. Näistä esimerkiksi huono lähimuisti on parantunut merkittävästi ja se onkin palautunut jopa paremmaksi mitä se on ollut keskivertotuloksissa. Olen pystynyt keskittymään hyvin, mutta mikäli aivot väsyvät, silloin yksinkertaisesti keskittyminen alkaa hieman herpaantumaan. Väsyminen on myös vähentynyt huomattavasti kuntoutusjaksolla ja pystyn sen vuoksi rasittamaan aivojani kokoajan uusilla ärsykkeillä. Näkötarkistus minulla on ensi viikon torstaina, joten siihenkin saadaan uutta tietoa.

Joka aamu herätessäni joudun tekemään valinnan siitä, että haluanko mennä tänään kuntoutumisessani eteenpäin vai olisiko tänään aika surra kohtaloani. Onneksi olen saanut tähän asti voimaa valita edellä mainitun, eli halun mennä eteenpäin ja toisaalta miksi en valitsisi sitä, koska ajattelen, että kun olen tähän asti päässyt niin miksipä en yrittäisi parastani myös jatkossa. 

Olen keskustellut paljon neuropsykologin kanssa ja hänen lausunnot ovat tuoneet isoa toivoa siihen, että voin todella palautua ennalleen. Hän on tehnyt useita muisti- ja tarkkaavaisuustehtäviä ja ne ovat menneet tähän asti hänen sanoja lainaten "tavattoman hyvin". Hänen mielestään tämän hetkinen tilanteeni voitaisiin luokitella jopa lievän- ja keskivaikean aivovamman väliin, mutta sen tarkempi määrittäminen on tässä vaiheessa liian ennenaikaista.

Jokatapauksessa olen ollut onnekas, koska sain ensiapua todella nopeasti onnettomuuden jälkeen. Mikään osa-alue aivoista ei vahingoittunut kokonaan ja pääsin nopeasti kuntoutukseen.

-Jyrki

Hyvä fyysinen kunto auttaa palautumisessa

Olen palautunut hyvällä vauhdilla suhteessa saamiini vammoihin ja olen jatkuvasti törmännyt samaan kommenttiin, että minun fyysinen kunto on auttanut todella paljon palautumisessa todella rajusta törmäyksestä. Itsellä ei ole aiemmin edes tullut ajateltua, että onko sitä hyvässä kunnossa, vaan olen rakentanut tietoisesti liikunnasta luonnollisen osan elämääni. Samalla tavalla kuten syömisen ja kaupassa käynninkin. Onhan ihminen luotu liikkumaan. Olen pyrkinyt aina harrastamaan mahdollisimman monipuolisesti, mutta jo aiemmat vammat ovat rajoittaneet liikuntaa monissa minulle tärkeissä lajeissa. On kuitenkin selvää, että jo kolari tilanteessa eri lihakset ovat estäneet isompien vaurioiden syntymisen.

Kävin eilen tapaamassa neuro psygologia ja hän kuvaili aivovammaani traumaattiseksi aksonivaurioksi joka tarkoittaa, että vaurioita on syntynyt laajalle alueelle aivoissa eli tällaisissa vaurioissa ei ole yksittäistä aluetta joka olisi esimerkiksi tuhoutunut täysin vaan vauriota on laajalla alueella. Hän sanoi, että tärkeimpiä asioita vammasta toipumiseen on lepo, mutta aivojenkin toipumiseen vaikuttaa merkittävästi fyysinen kunto, eli keho kuljettaa aivoihin jatkuvasti happea jolloin aivot jaksavat ottaa vastaan paremmin erilaisia ärsykkeitä sekä palautumaan paremmin levossa. Toipumisennusteeni on kuulemma hyvä, mutta toipumiseen pitää kuitenkin varata paljon aikaa.

Kävelemisen kehittymistä on ollut myös todella mielenkiintoinen seurata. Ensimmäisellä kerralla nousin seisomaan Eva-telineen avulla. Toisella kerralla kun nousin seisomaan tarkoituksena oli käydä kevyt kävelylenkki. Minulta kuitenkin lähti taju, koska olin nälkäinen ja nousin liian nopeasti. Intoa oli liikaa. Kolmannella kerralla kävimme jo kiertämässä osaston ympäri (n. 50 metriä) jne. Sitten kun siirryin jatkohoitopaikkaan, sain oman huoneen ja en ollut enää jatkuvan seurannan alla niin lähdin kokeilemaan, että voisinko käydä wc:ssä ilman tukea. Se onnistui. Illalla minulle oli tulossa vieraita joten päätin, että menen huoneen ovelle vastaan. Sekään ei tuntunut mahdottomalta joten ajattelin seuraavaksi, että käyn kiertämässä osaston jossain vaiheessa ilman tukea ja seuraavana päivänä kävimme sen kiertämässä. Jokaisella kerralla olo on ollut hieman hutera, mutta ajattelin, että "ei voi onnistua jos ei kokeile". Ensimmäiset kävelyt ulkoilmassa olivat noin 50 metriä pitkiä, mutta nyt kävelylenkit ovat kasvaneet jo yli kilometrin pituisiksi. Juuri ennen kolaria kävin juoksemassa noin 20: nen kilometrin lenkin, joten sinne on vielä matkaa, mutta uskon, että pääsen vielä tekemään samanlaisia lenkkejä.

Keskiviikkona minulla oli ensimmäinen treeni kuntosalilla fysioterapeutin kanssa ja sain välittömästi siitä uutta virtaa yrittää entistä enemmän. Se, että kroppa alkoi lämmetä ja sain vähentää pitkä hihaisen paidan päältä toi jo loistavan fiiliksen kroppaan joka heti osoittaa sen, että ihminen on todella luotu liikkumaan ja hyvään fyysiseen kuntoon kannattaa pyrkiä pääsemään.

Mielestäni ei tarvitse olla huippu-urheilija, tykätäkseen liikunnasta, koska se on kaikkien ihmisten syntymäetuus. Sitähän lähetään jo vauvana liikkeelle ja ollaan uteliaita ryömimisestä, konttaamisesta ja kävelemisestä. Tunnen itse tietyllä tavalla nyt samanlaista innostusta liikuntaa kohtaan ja olen iloinen siitä, että olen saanut jo rakennetusta fyysisestä kunnosta on paljon apua toipumiseen ja toivun sen ansiosta nopeammin.

Monipuolisesta liikunnasta on siis yllättäviäkin hyötyjä, joten olen varma etten lopeta liikuntaa koskaan jos minulla vain raajat liikkuvat edes vähän.