Aivovamma pysäyttää

Olen maininnut aiemmissa teksteissä, että sain kolarissa aivovamman, mutta en ole aiemmin maininnut sitä, millaiseksi aivovammani luokitellaan. En edes tiennyt millaiseksi se on luokiteltu, enkä ymmärtänyt sen vakavuutta. Se ei aluksi ollut edes merkityksellinen ja fyysiset vammat tuottivat kovaa kipua, joten keskityin ajatuksissani enemmän fyysiseen palautumiseen. Nyt fyysiset kivut ovat vähentyneet huomattavasti, joten ajatus on tullut mieleeni, että mitähän minun aivoille kuuluu. Aivovamma on todellisuudessa se joka oikeasti hidastaa huomattavan paljon enemmän paluuta mm. töihin, auton rattiin ja muuhun arjen normalisoitumiseen. Se ei näy ulospäin millään tavalla, vain itse voi tiedostaa vamman läsnäolon. Mitään takuita ei ole olemassa, että aivovamma paranisi koskaan täydellisesti.

Sain tällä viikolla tietää millaiseksi saamani aivovamma on luokiteltu. Se on luokiteltu keskivaikeksi aivovammaksi ja täytyy sanoa, että ensimmäiset lukemani asiat vammasta olivat todella lohduttomat. Mm. Wikipediassa lukee seuraavaa: "Potilaan tajunta on puolen tunnin kuluttua selvästi alentunut, mutta hän ei ole tajuton. Muistiaukko kestää kauemmin kuin vuorokauden, mutta alle viikon. Vammaa pidetään keskivaikeana myös mikäli aivojen kuvauksissa löytyy kallonsisäisiä muutoksia. Suurelle osalle jää pysyviä oireita, mutta täydellinen toipuminen on kuitenkin mahdollista." Olin tajuttomana koomassa 5 vuorokautta ja aivokuvauksissa oli löytynyt kallon sisäisiä muutoksia. Viimeinen hämärä muistikuva on kolari aamulta ja ensimmäinen muistikuva heräämisen jälkeen on kun äitini oli tullut veljeni kanssa katsomaan minua OYS:n teho-osastolle. Se oli iso hetki ja olin silloin sekaisin nukutusaineista ja voimakkaista kipulääkkeistä, mutta uskon, että se hetki on jäänyt mieleeni pysyvästi.

Täytyy myöntää, että kohta "suurelle osalle jää pysyviä oireita" veti mielen ensimmäistä kertaa kolarin jälkeen oikeasti surulliseksi. Ajattelin, että pystynkö palaamaan töihin enään koskaan, opinko uusia asioita jne. Onneksi lause jatkui nimenomaan sanalla mutta. Sen varaan aion rakentaa toivon jatkossa ja pyrin tekemään toipumiseen kaiken mahdollisen mihin minulla on edes vähän mahdollista itselläni vaikuttaa. Aivovammasta toipumiseen vaikuttaa isosti myös ikä sekä oma positiivinen asenne ja aktiivisuus kuntoutukseen osallistumisessa. 

Selvimpiä oireita jotka ovat johtuneet aivovammasta ovat keskittymisvaikeudet, huono lähimuisti, voimakas väsymisen tunne sekä näköoireet. Näistä esimerkiksi huono lähimuisti on parantunut merkittävästi ja se onkin palautunut jopa paremmaksi mitä se on ollut keskivertotuloksissa. Olen pystynyt keskittymään hyvin, mutta mikäli aivot väsyvät, silloin yksinkertaisesti keskittyminen alkaa hieman herpaantumaan. Väsyminen on myös vähentynyt huomattavasti kuntoutusjaksolla ja pystyn sen vuoksi rasittamaan aivojani kokoajan uusilla ärsykkeillä. Näkötarkistus minulla on ensi viikon torstaina, joten siihenkin saadaan uutta tietoa.

Joka aamu herätessäni joudun tekemään valinnan siitä, että haluanko mennä tänään kuntoutumisessani eteenpäin vai olisiko tänään aika surra kohtaloani. Onneksi olen saanut tähän asti voimaa valita edellä mainitun, eli halun mennä eteenpäin ja toisaalta miksi en valitsisi sitä, koska ajattelen, että kun olen tähän asti päässyt niin miksipä en yrittäisi parastani myös jatkossa. 

Olen keskustellut paljon neuropsykologin kanssa ja hänen lausunnot ovat tuoneet isoa toivoa siihen, että voin todella palautua ennalleen. Hän on tehnyt useita muisti- ja tarkkaavaisuustehtäviä ja ne ovat menneet tähän asti hänen sanoja lainaten "tavattoman hyvin". Hänen mielestään tämän hetkinen tilanteeni voitaisiin luokitella jopa lievän- ja keskivaikean aivovamman väliin, mutta sen tarkempi määrittäminen on tässä vaiheessa liian ennenaikaista.

Jokatapauksessa olen ollut onnekas, koska sain ensiapua todella nopeasti onnettomuuden jälkeen. Mikään osa-alue aivoista ei vahingoittunut kokonaan ja pääsin nopeasti kuntoutukseen.

-Jyrki