Uusi elämä silmänräpäyksessä

Oli perjantai 1.8.2014 ja olimme nukkuneet Artun ja Mikon kanssa yö leirintäalueella Ruotsin Tjärnabyssä, meillä oli tarkoitus suunnata moottoripyörämatkamme Norjan Lofoottein saaristolle ja nauttia alämästä ja moottoripyöräilystä. Reissu oltiin sovittu Artun kanssa edellisenä viikonloppuna ja Mikon reissuun lähtö varmistui keskiviikkona 30.7.

Söimme aamupalan, juttelimme mukavia aamupalan yhteydessä, suunniteltiin päivän reittiä, kävimme tankilla ja samalla kerralla tarkistimme renkaat ja pyörän kunnon yleisesti. Seuraavaksi yöksi määränpää meillä olikin sitten Mo i Rana Norjassa jonne oli matkaa vielä reilusti jäljellä. Tiesimme, että Norjassa on tulossa vastaan hyviä teitä, mahtavia mutkia ja hienoja maisemia.

Tankattuamme pyörät lähdimme ajamaan Tjärnabystä eteenpäin mutkittelevaa tietä pitkin, jossa oli järvi tien vieressä. Sitä ajaessamme ja mutkiin kaartaessa mieleeni tuli ajatus, että mitähän lie siellä Norjassa on vastassa kun tämäkin on jo niin kivaa. Kallistaa moottoripyörä mutkaan ja heti perään toiseen mutkaan joka kääntyi eri suuntaan jne. Ajattelin, että tämän takia motoristit jäävät koukkuun moottoripyöräilyyn.

Sitten tuleekin vastaan kohtalokas mutka ja ajoin pyörälläni jostain ihmeellisestä syystä ulos mutkassa. Ajatuskatkos, epäluottamus moottoripöyrään tai mikä tahansa, mutta pyörä suistui ulos tieltä kohti sammaloitunutta kalliota ja PUM. Reissun päätepiste tulikin vastaan nopeammin mitä olin suunnitellut. Lensin pyörän selästä välittömästi pois noin 20 metrin päähän, löin pään todella rajusti maahan sekä keskivartalo sai vakavia osumia, selkäranka irtosi sijoiltaan jne. Taju lähti välittömästi ja kaikki mitä kirjotan tähän on muiden ihmisten kertomia tilanteita tapahtuneesta. Arttu oli huomannut kypäräpuhelimesta, että nyt on yksi puhelin mykkänä ja hän alkoi välittömästi kysymään, että onko Jyrki langalla. Ei kuulunut mitään vastausta. Reissukaverit arvasivat heti, että nyt on yksi kaveri ajanut ulos ja on  käännettävä ympäri. Pojat tulivat paikalle nopeasti, mutta kuin ihmeen kaupalla sitä ennen oli paikalle kerennyt tulemaan Lofooteilta kotoisin oleva sairaanhoitaja. Hän hoiti tarvittavan ensiavun, sanoi pojille, että puhukaa Jyrkille ja pojat puhuivat. Kertoivat mitä on tapahtunut ja sanoivat, että tulen vielä kuntoon. Sen jälkeen paikalle tuli ambulanssi, mutta he huomasivat, että tämä kiireisempi tapaus ja pyysivät paikalle helikopterin.  Helikopteri lennätti minut Umeån sairaalaan ja siellä alkoi välittömästi hoitotoimenpiteet. Minulta oli puhjennut perna joka vuosi verta jatkuvasti, se piti poistaa. Lisäksi selkärangasta oli murtunut nikama sekä kaksi nikamaa oli siirtynyt sijoiltaan, noin 7  kylkiluuta oli murtunut, olin saanut jonkinasteisen aivovamman ja muita pienempiä ruhjeita lähinnä käsiin ja keskivartaloon. Ilmassa oli sekavia tunteita, selviääkö Jyrki hengissä tai mikäli selviää niin pelaako kaikki raajat. Selkä vaati välitöntä operointia, että minut olisi mahdollista saada vielä joskus ominvoimin liikkeelle, perna vaati välittömän leikkauksen ja poiston, koska pernan verenvuoto oli niin rajua, että vaarana olisi vuotaminen kuiviin.

Kaikki operaatiot onnistuivat hyvin ja suunnitelmien mukaan. Perna poistettiin, selkärankaa tuettiin metallilevyillä ja aivoihin laitettiin mittari jolla voidaan jatkuvasti seurata aivopainetta. Olin nukutettuna Umeåssa viisi päivää, jonka jälkeen minut siirrettiin lentokoneella Oysiin teho 1 osastolle. Umeåssa minua hoidettiin parhaalla mahdollisella tavalla ja olenkin saanut läheisiltäni kuulla, että pääsin onnekseni hoidettavaksi heti alkuun Euroopan parhaaseen sairalaan. Olenkin siitä äärimmäisen kiitollinen, että satuin olemaan Pohjoismaissa matkalla ja että hoidot onnistuivat niin täydellisesti.

Monet pienet vammat tuntuvat nyt mitättömiltä, sekin että olen tehnyt tämän blogin polvivammani vuoksi tuntuu olemattomalta sen rinnalla, että olen elossa ja voin kävellä sekä taputtaa käsiä. Tästä kuntoutuminen kohti normaalia elämää voi alkaa.