Luistimet jalkaan

Ettei tämä blogi kirjoittelu menisi täysin sellaiseksi, että saisi sellaisen kuvan etten voi tehdä mitään mistä nautin niin kirjoitan tähän väliin vielä hieman fiilistelyä siitä mitä voin tehdä tai pikemminkin mitä uskallan nyt tehdä. Polvihan on silti siinä kunnossa, että monet äkilliset kierto liikkeet aiheuttavat siihen lukko-oireita, mutta ottamalla sen huomioon ja toimimalla varovasti voin käydä mm. höntsäämässä. Kerron jatkossa kuitenkin lisää siitä mitä on tapahtunut, mutta hyvä on kirjoittaa myös siitä mikä on tilanne tällä hetkellä.

Eli kävin eilen lauantaina ja tänään höntsäämässä ja yleensäkkin luistimilla ensimmäistä kertaa edellisen loukkaantumisen joka tapahtui tammikuun 8 päivä. Fiilis kyllä oli taas taivaallinen. Sellainen, että voin kuitenkin tehdä jotain. Samalla kokeilin monia erilaisia liikkeitä miten voisin samalla kuntouttaa sitä ja tein kuntoutusharjoituksia samalla. Mm. potkin vauhtia ja menin oikean jalan varassa kyykky asentoon mutkitellen kiekon kanssa. Lisäksi laitoin lumipallot noin 1,5 metrin etäisyydelle toisistaan ja kiersin kahdeksikkoa kuljettamalla kiekkoa samalla. Tämä harjoittelu oli todellista pelitilanne harjoittelua, mutta kuitenkin yksin jolloin kontaktitilanteet ei olleet mahdollisia. Kyseinen harjoitus tuntui hyvältä ja sain tuntumaa matalaan luisteluasentoon ja erilasiin käännöksiin. Tätä tehdessä tein huomion, että voin mahdollisesti palata kentälle ilman leikkaustakin mikäli opettelen uudenlaisen luistelutyylin.

Eilen pelatessamme höntsyä nuorten poikien kanssa huomasin, että luistelunopeuteni on todella kadonnut kokonaan. Se oli todella tönkköä pötkimistä. En pärjännyt nuorille pojille luistelussa tai en uskaltanut yrittää niin paljon mitä se olisi vaatinut. Nopeus joka aiemmin on ollut selkeä vahvuuteni on tällähetkellä kaukana normaalista, mutta uskon sen löytyvän määrätietoisella harjoittelulla ensin kehittäen lihaskuntoa jalkoihin. Silloin on mahdollista saada tukevat lihakset reagoimaan terävämpiin luistelupotkuihin niin, että polvinivel ei pääse aiheuttamaan liiallista painetta polvikierukkaan jolloin se pääsee karkaamaan polven nivelrakoon.

Kohta tulee lisää edellisistä operaatioista :D

Taasko se meni!!?

Oli kesä 2013 ja kaikki oli hyvin tai niin ainakin kuvitellut. Jalassa ei ollut tuntunut kipua moneen vuoteen, olin muistanut edelleen kuntouttaa jalkaa aktiivisesti ottaen huomioon tasapainoa kehittävät liikkeet jne. Pystyin jälleen harrastamaan lajeja joita en moneen vuoteen ollut harrastanut, edellisenä talvena olin päässyt laskemaan lumilaudalla ja moneen vuoteen aidosti nautin siitä. Kävin jopa alpeilla, mutta siitä reissusta ei tässä postauksessa sen enempää. Aloitin rullalautailun uudelleen ja nautin siitä, nautin ennenkaikkea rullalautailun tunnelmasta joka on todella poikkeuksellinen. Pelattiin porukalla säbää taas ja sain olla niissä mukana. Nautin siitä kun pelattiin kavereiden kanssa aurinkoisessa ilmassa hyvällä fiiliksellä. Pidettiin hauskaa, oltiin yhdessä. Mitä muuta ihminen kaipaa.

Tämä oli se kesä, jolloin uskalsin vihdoin sanoa sen ääneen "mun polvessa ei ole ollut mitään vikaa enää moneen vuoteen". Sanoin sen kerran kun pelattiin poikien kanssa kotipihalla. Sanoin sen uudelleen kun mentiin taas kavereiden kanssa pelaamaan pihalle. Olin hyvällä tuulella siitä ja nautin urheilemisesta, sitä tunnetta ja fiilistä ei ollut oikeasti ollut moneen vuoteen. Aina oli jossain takaraivossa ollut se tunne kun polvi menee lukkoon. En pelännyt sitä vammaa enää. Ja niin se tapahtui, olin juuri tullessa kentälle sanonut ettei ole ollut polven kanssa ongelmia. Kuljetin palloa kentällä, tein vartaloharhautuksen, vaihdoin suuntaa ja samalla polvi vääntyi ja naks. Täysin normaali tilanne. Vastaavia tilanteita oli ollut edellisen leikkauksen jälkeen satoja ja taas satoja. Ei kontaktia, ei kosketusta toiseen. Silti se hajos. Ajattelin heti, että se oli sitten siinä. Jäin hetkeksi paikoilleni seisomaan ja silmät hakivat heti lähintä penkkiä Se oli noin 5 metrin päässä. Mietin, että miten pääsen tuonne, koska ei tämä jalka kanna yhtään. Yritin kinkata yhdellä jalalla, mutta sekin tuotti viiltävää kipua polveen. Seisoin hetken ja hammasta purren raahauduin tipuaskelilla penkille. Pelikaverit kysyivät, että mikä Jykälle tuli. Totesin vain, että tais vähän polvi taas hajoilla. Sen kesän pelit oli sitten siinä. Kokeilin vielä muutaman kerran olla mukana, mutta ei siitä tullut enää mitään. Sitä vain pelkäsi kokoajan, että jos se taas menee. Ja se menikin, se meni normaalisti kävellessä, sitä ei voinut enää edes ennakoida. 

Niin siinä kävi niinkuin todella usein käy, että kun kuvittelee jonkun asian olevan kunnossa, laiskistuu, kuvittelee ettei tarvitse enää tehdä asialle mitään. Niin kävi nytkin. Olin viimeisen kolmen kuukauden aikana kuntouttanut jalkaa normaalia vähemmän, olin vain tehnyt asioita mistä nautin, pelannut, skeitannut, lenkkeillyt jne. Mutta unohdin välttämättömän asian. Unohdin kuntouttamisen. Sen tärkeimmän työn mikä vaikuttaa kestämiseen. En ollut pitänyt huolta jalkojen lihaskunnosta. Siihen asti tehdyn aktiivisen kuntouttamisen ansiosta olin pystynyt harrastamaan kaikkia eri asioita. Nyt iso osa niistä oli taas viety pois. Tiesin, että uusi leikkaus on taas edessä, ehkä jopa viimeinen operaatio mitä tuolle voi tehdä.

Pelissä mukana!

Fiilis oli huikea, hymyä tai oikeastaan naurua oli vaikea pidätellä kun luistelin ensimmäistä kertaa varusteet päällä kaukaloon. Olin odottanut tätä hetkeä kauan, olin kuntouttanut itseäni hyvin ja tunsin, että olen kunnossa. Olin valmis taas pelaamaan. Luistelu tuntui taas hyvältä! Voima ja nopeusharjoittelut olivat tuottaneet hyvin tulosta, pysyin pelin tempossa kiinni. Luistelu itseasiassa tuntui kevyemmältä mitä se oli koskaan aiemmin tuntunut. Tai ainakaan moneen vuoteen se ei ollut tuntunut niin hyvältä. Olin fiiliksissä. Olihan polvivamma muistuttanut minua kuitenkin säännöllisin väliajoin kahden vuoden ajan. Ainoa mikä tuntui poikkeukselliselta oli tuntuma kiekkoon. Sen ymmärsikin tottakai, koska en ollut sitä harjoittellut. Ainoastaan olin harjoitellut laukausta levyn päältä.

Tietenkin sitä luisteli aluksi vähän varovaisemmin, kääntyi rauhallisemmin jne, mutta silloin tuntui että voi taas elää täysillä. Se tuntui kaikkein hienoimmalta. Hieman polvessa kuitenkin tuntui, että leikkaus oli vasta tehty. Pieni epäilys oli ettei se välttämättä kestä kuitenkaan täysipainoista urheilua.

Kestikö se niin kirjoitan siitä seuraavassa postauksessa..

Kuntouttamisen askeleet

Laskin kuntouttamisen aloittamisen kolmeen eri askeleeseen. Ensimmäisenä askeleena liikkuvuuden palauttaminen, toisena lihaskestäväyyden palauttaminen ja kolmantena voiman sekä nopeuden palauttaminen. Ensimmäistä osiota avasinkin jo edellisessä kirjoituksessa joten en käy sitä tässä enään läpi.

Käynnistin toisen jakson kuntouttamisessa kuuden viikon liikkuvuus harjoitteiden jälkeen ja aloin palauttamaan lihaskestävyyttä kuntosalilla. Olin jo tietoinen, että reisilihasten vahvistaminen oli oleellisin osa vamman palautumisesta. Sempä vuoksi treenasin kuntosalilla jalkoja kaksi kertaa viikossa ja muuta vartaloa yhden kerran. Ensimmäisillä kerroilla riitti, että teki liikkeet ilman painoja mutta kahden viikon harjoittelun jälkeen sain lisätä painoja ja lihaskunto alkoikin palautumaan todella nopeasti.

Kuntouttavassa treenaamisessa korostui jarruttavan harjoittelun merkitys, eli liikkeen palautus tuli tehdä huomattavan paljon hitaammin kuin voittava eli varsinainen työliike. Lisäksi piti ottaa huomioon tasapainoa kehittävät liikkeet kuten kyykky tasapaino laudalla tai tasapaino tyynyllä. Tasapainoa kehittävät liikkeet nimittäin aktivoivat polvesta nimenomaan polven sisäisiä pieniä lihaksia jotka tukevat polvea. Fysioterapeutit yleensä korostavat juuri näitä liikkeitä ja ei ehkä vähiten sen vuoksi, että näitä liikkeitä on vähän turhauttava tehdä, koska tulokset eivät ole näkyvissä kovinkaan nopeasti.

Tässä vielä ohjelma mitä tein silloin, mutta tämä on ainoastaan mieleni muistista joten ihan täydellisesti en sitä muista.

Kuntopyörä 15 minuuttia
Askelkyykky 3 x 15
Reiden ojennus 3 x 15
Takareiden koukistus 3 x 15
Kyykky tasapainolaudalla 3 x 15
Reiden loitontajat 3 x 15
Reiden lähentäjät 3 x 15
Kuntopyörä 15 min

Treenauspäivät olivat maanantaina jalat, keskiviikkona ylävartalo ja keskivartalo ja perjantaina taas jalat. Tällä tyylillä treenasin yhdeksän viikon ajan eli treenijakson lopussa oli aikaa leikkauksesta oli kulunut 20 viikkoa joten jalka alkoi jo kestämään jotenkuten. Äkkinäisiä kiertoliikkeitä piti kuitenkin vielä välttää.

Edessä oli kuitenkin vielä uusi kahdeksan viikon jakso, jolloin alettiin palauttelemaan voimaa ja nopeutta. Voimaa treenasin edelleen kuntosalilla ja hyvin pitkälle samalla teemalla, mutta lyhentäen sarjoja ja lisäämällä painoja.

Seuraavassa lisää miltä tuntui aloittaa luistelu

Leikkaus ja polven kuntouttaminen

Oli maanantai aamu 15.2.2010 kun menin ODL:ään elämäni ensimmäiseen polvileikkaukseen. Olin kuullut kauhutarinoita selkäydin puudutuksesta ja nukutuksesta. Selkäydin puudutuksessa ei kuulemma tunto karkaa kokonaan leikkauksen aikana jne. Nukutuksen jälkeen on kuulemma huonoa oloa ja ei välttämättä pääse kotiin samana päivänä. No enhän minä tiennyt kumpi vaihtoehto on parempi niin turvauduin anestesia lääkärin suositukseen ja otin nukutuksen. Jatkettiin sitten leikkaussaliin anestesia lääkärin kanssa ja vastassa oli kaksi todella avuliaan oloista sairaanhoitajaa. Tuli fiilis, että olen turhaan jännittänyt tätä leikkausta ja nämähän vaikuttaa hanskaavan tämän homman täysin. Hoitajat laittoivat kanyylin vasempaan ranteeseen, kyselin kokoajan uteliaana mitä tästä toimenpiteestä seuraa. He kertoivat, että käsi alkaa tuntua aluksi "turralta" ja kohta pimenee valot kokonaan. Niin kävi ja totesin vielä, että nyt tuntuu kuin sitä ainetta menee suoneen ja zzzzz.... taju lähti todella nopeasti.

Leikkauksen jälkeen hoitaja tuli herättelemään syvästä unesta ja kyselemään vointiani. Sanoin, että voinko vielä hetken nukkua ja sain luvan. Jalassa olevat leikkaushaavat tuntuivat todella kipeiltä, jalka painavalta ja tönköltä, voimattomalta. Parin tunnin "päiväunien" jälkeen tuli toinen hoitaja kysymään, että olenko hereillä. Olin juuri herännyt ja kerroin, että olen nyt herännyt. -Tuntuuko, että voisit lähteä jo jaloittelemaan ja haukkamaan jotain syötävää. En tuntenut maatessani sitä kuinka sekaisin olin ja vastasin, että kyllä voisin lähteä jo liikkeelle. Nousin ylös, olo tuntui todella huteralta, todennäköisesti näytinkin sekaiselta. Katsoin hoitajaa silmiin ja hän katsoi minua, ehkä hieman pelokkaanakin, että eikai tuo oikeasti ole lähdössä liikkeelle. Hän kuitenkin sanoi lopulta, että ehkä on parempi vielä hetki levätä. Ja niin teinkin. Se oli parempi vaihtoehto.

Leikkaus oli kokonaisuudessaan onnistunut ja sain kuulla lääkäriltä mitä polveen oli tehty. Leikkauksessa oltiin huomattu se, että eturistiside oli katkennut niinkuin edellisessä tekstissä jo sanoin. Eturistiside tehtiin uudestaan takareidestä otettavasta jänteestä. Uudesta eturistisiteestä pitäisi tulla vieläkin vahvempi kuin alkuperäinen oli ollut. Lisäksi kierukka oli irronnot kokonaan ja jauhautunut nivelraossa hapsumaiseksi, eli se ei käytännössä ollut enää ollenkaan toimintakuntoinen. Kirurgi oli kuitenkin leikkauksen aikana todennut, että yritetään korjata, koska kyseessä nuori kaveri. Hän kasasi kierukan kasaan ja ompeli sen uudelleen kiinni alkuperäiselle paikalle. Käsitykseni mukaan lähes poikkeuksetta vastaavassa tilanteessa kierukka oltaisiin poistettu kokonaan. Olin kuitenkin toiveikas ja tyytyväinen, että tästä alkaa uusi aikakausi lepäämisen ja kuntoutuksen kautta ehjän polven kanssa toimimiseen.

Leikkauksen jälkeen menin kotiin viettämään kuuden viikon sairauslomaa. Ensimmäinen yö oli todella ihmeellinen. Näin unta, että olin hyppimässä trampoliinilla ja joku heitti pallon sinne. Minä sitten potkaisemaan unessa olevaan palloon oikealla, eli leikatulla jalalla ja niin oikeastikin. Se kipu mikä siitä tuli oli todella kova ja olen miettinyt, että onko se yksi asia tämän blogin aloittamiseen. 

Polvea ei saanut taittaa seuraavan kolmen viikon aikana yli 60 asteeseen ja siitäkin seuraavat kolme viikkoa maksimissaan 90 asteen taittuminen. No se ei tuottanut tuskaa, koska polvi oli sen verran jäykkä uuden eturistisiteen ansiosta ettei se olisi kyllä taittunutkaan. Varausta jalalle ei sallittu seuraavaan viiteen viikkoon. Sekään ei kyllä tuottanut vaikeuksia, koska jalka oli neljä viikkoa leikkauksen jälkeen kokoajan turvoksissa ja äärimmäisen kipeä jos sitä ei pitänyt kohoasennossa. 

Kuntoutuksen aloitin heti seuraavana päivänä, koska yksi hyvä ystäväni oli kertonut kuntoutuksen merkityksestä leikkauksesta parantumiseen. Aloitin fysioterapeutin antamien ohjeiden mukaan tekemällä selällään maaten jalkojen nostoja eri suuntiin mm jalan ojennus suorana x20. Tällä pyrittiin estämään etureisilihaksen täydellinen surkastuminen. Liikkeiden tekeminen tuntui turhauttavalta ja rasittavalta, koska huomasi samalla reisilihaksen surkastumisen lähes silmissä. Viiden viikon jälkeen reisilihaksen paikalla ei enää ollut käytännössä lihasta ollenkaan. Ainoastaan löysää nahkaa luun ymrärillä. Pidän kuitenkin äärimmäisen tärkeänä sitä, että kuntoutin jalkaa joka päivä ohjeiden mukaisesti. Sillä luotiin hyvät edellytykset kokonaisvaltaiseen palautumiseen.

Viiden viikon jälkeen lähdin ensimmäistä kertaa kuntosalille treenaamaan, lähinnä polkemaan kuntopyörällä, koska muita liikkeita oli todella haastava tehdä. Polven liikkuvuutta tuli pikkuhiljaa lisätä. Nautin kuntopyörällä ajamisesta aidosti, se oli kuitenkin ensimmäinen oikea merkki siihen, että tämä kuntoutuminen alkaa oikeasti edetä. 

Kuuden viikon rajoitetun liikkuvuuden jälkeen sain alkaa koukistamaan jalkaa maksimiasentoihin. Sen vuoksi otin uudeksi kuntoututusmuodoksi vesijuoksun. Kahtena aamuna viikossa kuuden viikon ajan raahasin itseni uimahallille 6.30 vesialtaaseen. Aikaa vesijuoksuun otin ensimmäisellä viikolla 10 minuuttia, toisella ja kolmannella viikolla 20 minuuttia ja neljännellä, viidennellä ja kuudennella 30 minuuttia. Olisin mahdollisesti voinut ottaa pidempiäkin aikoja, mutta työt alkoivat klo 7.30 niin aikaa ei enempään ollut.

Seuraavassa osiossa kerron lisää kuntoutuksesta ja kesätreenaamisesta kohti unelma syksyä.

Alkusanat

Tervehdys!

Tämän blogisivun tarkoituksena on avata hieman eturistiside- ja  polvivammani eri vaiheita. Polvestani katkesi eturistiside vuonna elokuussa 2008 höntsy sähly peleissä. Silloin ei todellakaan ollu vielä tietoa mitä tai millainen operaatio tästä kokonaisuudessaan tulisi. En arvannut silloinkaan mitä ko. tilanteessa kävi kun tulin vaihtoaitiosta kentälle ja pääsin yksin läpi, vein maalivahdin sivuttaisliikkeeseen ja laitoin pallon rystyllä maalin kattoon.

Olin istunut vaihtoaitiossa ja aukaissut kengät tuulettaakseni hieman lämmenneitä jalkapohjia. Kaveri tuli vaihtoon ja huikkasi minulle "Jykä, mee kentälle". En ajatellut siinä tilanteessa kuin laittaa kengät jalkaan kun huomasin juuri, että meidän päädyssä ollut pyöritys oltiin vihdoin saatu päättymään ja joku sai iskettyä pallon pois alueeltamme keskialueelle. Huomasin tilaisuuden päästä yksin läpi kengät aukinaisena (höntsypelit niin ei niin vakavaa) ja ehkä saisin tehtyä maalin. Sain maalin tehtyä kuten edellä kuvasin, mutta aukinainen kenkä vääntyi huonoon asentoon jalassa ja taittui kengän kylki jalkapohjan alle. Kenkä pääsi luistamaan jalan alla siten, että jalka taittui polven kohdalta. Polvi taittui sisäänpäin, nilkka meni toiseen suuntaan ja koko painolla kaaduin polven päälle ja PUM.

Tunsin heti, että nyt sattui pahasti. Kelasin ajatuksia ja tuntui epätodelliselta, että miten minulle voi käydä näin. Ennenkin on sattunut ja kolhittu, mutta ei koskaan ole sattunut niin ettenkö olisi voinut kuitenkin kävellä. Polvi alkoi turvota ja sitä alkoi kuumottamaan välittömästi, mutta hetken annettua kylmää ja pidettyä kohoasennossa sain sen tuntumaan sellaiselta että pystyin lähtemään kävelemään. Seuraavana päivänä menin käymään Mehiläisessä lääkärin vastaanotolla ja hän tunnusteli miltä polvi ulkoisesti tuntuu, pyysi menemään kyykkyyn. Kipu ei ollut enää paha niinkuin eturistiside vammassa voi joskus ollakin seuraavana päivänä vamman sattumisesta. Lääkäri pyysi minun tarkkailla tilannetta ja mikäli kuukauden päästä on vielä kipeänä niin sitten pitäisi aloittaa tarkemmat tutkimukset. Lääkäri oli yleislääkäri, ei ortopedi.

Kuukauden päästä ei enää tuntunut pahalta vaikka eturistiside olikin katkennut ja palasin urheilun pariin. Vamma ei siis häirinnyt enää normaalia elämää ja siihen vaikuttikin hyvässä kunnossa olleet reisilihakset. Olin harrastanut aktiivisesti koko elämän ajan mm. jääkiekkoa, salibandyä, skeittausta, lumilautailua, kuntosalia jne. Pääsääntöisesti jääkiekkoa ja edellisenä kesänä todella aktiivisesti kuntosalia. Olin tuona syksynä siihen asti elämäni parhaassa kunnossa, juurikin aktiivisen kuntosaliharjoittelun ansioista.

Polvivamma tuntui siedettävältä syksyyn 2009 asti, josta alkoi ongelmat. Polven kierukka oli hieman rispaantunut eturistiside vammassa ja se alkoi häiritä entistä useammin. Kierukan repeytyminen aiheutti muutamia kertoja lukkiintumisoireita polveen joka tuntui todella raastavalta. Todellisuudessa kierukka oli irronnut ja katosi ilmeisesti nivelrakoon, jolloin polveen tuli lukko-oire.

Viimein joulukuussa 2009 kyllästyin syksyllä alkaneisiin lukkiintumisiin, menin lääkärin vastaanotolle ja hän osasi ohjata minut vihdoin ortopedille. Ortopedin tuomio oli välittömästi, että täällä on katkennut eturistiside ja kierukka irronnut. "Vahvistamalla reisilihaksia leikkausta ei tarvita, hän sanoi.

Aloin vahvistamisen ja vamma tuntui siedettävältä kunnes jälleen alkoi raastavat lukko-oireilut normaalissakin elämässä. Enää siihen ei tarvittu urheilu tilanteita. Varasin ajan ortopedille ja sanoin, että leikataan. Leikkausaika varattiin ja kaksi viikkoa päätöksestä olin jo ODL:ssä leikkauspöydällä 14.2.2010. Sen jälkeen oli edessä puolen vuoden kuntoutusjakso.

Seuraavassa vaiheessa kerron lisää, miten leikkaus meni ja miten kuntoutin jalkaan ensimmäisen puolen vuoden aikana.