Leikkaus ja polven kuntouttaminen

Oli maanantai aamu 15.2.2010 kun menin ODL:ään elämäni ensimmäiseen polvileikkaukseen. Olin kuullut kauhutarinoita selkäydin puudutuksesta ja nukutuksesta. Selkäydin puudutuksessa ei kuulemma tunto karkaa kokonaan leikkauksen aikana jne. Nukutuksen jälkeen on kuulemma huonoa oloa ja ei välttämättä pääse kotiin samana päivänä. No enhän minä tiennyt kumpi vaihtoehto on parempi niin turvauduin anestesia lääkärin suositukseen ja otin nukutuksen. Jatkettiin sitten leikkaussaliin anestesia lääkärin kanssa ja vastassa oli kaksi todella avuliaan oloista sairaanhoitajaa. Tuli fiilis, että olen turhaan jännittänyt tätä leikkausta ja nämähän vaikuttaa hanskaavan tämän homman täysin. Hoitajat laittoivat kanyylin vasempaan ranteeseen, kyselin kokoajan uteliaana mitä tästä toimenpiteestä seuraa. He kertoivat, että käsi alkaa tuntua aluksi "turralta" ja kohta pimenee valot kokonaan. Niin kävi ja totesin vielä, että nyt tuntuu kuin sitä ainetta menee suoneen ja zzzzz.... taju lähti todella nopeasti.

Leikkauksen jälkeen hoitaja tuli herättelemään syvästä unesta ja kyselemään vointiani. Sanoin, että voinko vielä hetken nukkua ja sain luvan. Jalassa olevat leikkaushaavat tuntuivat todella kipeiltä, jalka painavalta ja tönköltä, voimattomalta. Parin tunnin "päiväunien" jälkeen tuli toinen hoitaja kysymään, että olenko hereillä. Olin juuri herännyt ja kerroin, että olen nyt herännyt. -Tuntuuko, että voisit lähteä jo jaloittelemaan ja haukkamaan jotain syötävää. En tuntenut maatessani sitä kuinka sekaisin olin ja vastasin, että kyllä voisin lähteä jo liikkeelle. Nousin ylös, olo tuntui todella huteralta, todennäköisesti näytinkin sekaiselta. Katsoin hoitajaa silmiin ja hän katsoi minua, ehkä hieman pelokkaanakin, että eikai tuo oikeasti ole lähdössä liikkeelle. Hän kuitenkin sanoi lopulta, että ehkä on parempi vielä hetki levätä. Ja niin teinkin. Se oli parempi vaihtoehto.

Leikkaus oli kokonaisuudessaan onnistunut ja sain kuulla lääkäriltä mitä polveen oli tehty. Leikkauksessa oltiin huomattu se, että eturistiside oli katkennut niinkuin edellisessä tekstissä jo sanoin. Eturistiside tehtiin uudestaan takareidestä otettavasta jänteestä. Uudesta eturistisiteestä pitäisi tulla vieläkin vahvempi kuin alkuperäinen oli ollut. Lisäksi kierukka oli irronnot kokonaan ja jauhautunut nivelraossa hapsumaiseksi, eli se ei käytännössä ollut enää ollenkaan toimintakuntoinen. Kirurgi oli kuitenkin leikkauksen aikana todennut, että yritetään korjata, koska kyseessä nuori kaveri. Hän kasasi kierukan kasaan ja ompeli sen uudelleen kiinni alkuperäiselle paikalle. Käsitykseni mukaan lähes poikkeuksetta vastaavassa tilanteessa kierukka oltaisiin poistettu kokonaan. Olin kuitenkin toiveikas ja tyytyväinen, että tästä alkaa uusi aikakausi lepäämisen ja kuntoutuksen kautta ehjän polven kanssa toimimiseen.

Leikkauksen jälkeen menin kotiin viettämään kuuden viikon sairauslomaa. Ensimmäinen yö oli todella ihmeellinen. Näin unta, että olin hyppimässä trampoliinilla ja joku heitti pallon sinne. Minä sitten potkaisemaan unessa olevaan palloon oikealla, eli leikatulla jalalla ja niin oikeastikin. Se kipu mikä siitä tuli oli todella kova ja olen miettinyt, että onko se yksi asia tämän blogin aloittamiseen. 

Polvea ei saanut taittaa seuraavan kolmen viikon aikana yli 60 asteeseen ja siitäkin seuraavat kolme viikkoa maksimissaan 90 asteen taittuminen. No se ei tuottanut tuskaa, koska polvi oli sen verran jäykkä uuden eturistisiteen ansiosta ettei se olisi kyllä taittunutkaan. Varausta jalalle ei sallittu seuraavaan viiteen viikkoon. Sekään ei kyllä tuottanut vaikeuksia, koska jalka oli neljä viikkoa leikkauksen jälkeen kokoajan turvoksissa ja äärimmäisen kipeä jos sitä ei pitänyt kohoasennossa. 

Kuntoutuksen aloitin heti seuraavana päivänä, koska yksi hyvä ystäväni oli kertonut kuntoutuksen merkityksestä leikkauksesta parantumiseen. Aloitin fysioterapeutin antamien ohjeiden mukaan tekemällä selällään maaten jalkojen nostoja eri suuntiin mm jalan ojennus suorana x20. Tällä pyrittiin estämään etureisilihaksen täydellinen surkastuminen. Liikkeiden tekeminen tuntui turhauttavalta ja rasittavalta, koska huomasi samalla reisilihaksen surkastumisen lähes silmissä. Viiden viikon jälkeen reisilihaksen paikalla ei enää ollut käytännössä lihasta ollenkaan. Ainoastaan löysää nahkaa luun ymrärillä. Pidän kuitenkin äärimmäisen tärkeänä sitä, että kuntoutin jalkaa joka päivä ohjeiden mukaisesti. Sillä luotiin hyvät edellytykset kokonaisvaltaiseen palautumiseen.

Viiden viikon jälkeen lähdin ensimmäistä kertaa kuntosalille treenaamaan, lähinnä polkemaan kuntopyörällä, koska muita liikkeita oli todella haastava tehdä. Polven liikkuvuutta tuli pikkuhiljaa lisätä. Nautin kuntopyörällä ajamisesta aidosti, se oli kuitenkin ensimmäinen oikea merkki siihen, että tämä kuntoutuminen alkaa oikeasti edetä. 

Kuuden viikon rajoitetun liikkuvuuden jälkeen sain alkaa koukistamaan jalkaa maksimiasentoihin. Sen vuoksi otin uudeksi kuntoututusmuodoksi vesijuoksun. Kahtena aamuna viikossa kuuden viikon ajan raahasin itseni uimahallille 6.30 vesialtaaseen. Aikaa vesijuoksuun otin ensimmäisellä viikolla 10 minuuttia, toisella ja kolmannella viikolla 20 minuuttia ja neljännellä, viidennellä ja kuudennella 30 minuuttia. Olisin mahdollisesti voinut ottaa pidempiäkin aikoja, mutta työt alkoivat klo 7.30 niin aikaa ei enempään ollut.

Seuraavassa osiossa kerron lisää kuntoutuksesta ja kesätreenaamisesta kohti unelma syksyä.