On ollut järkyttävä seurata F1 kuljettaja Jules Bianchin tapahtumaa ja hänen saamaansa aivovammaa joka tuli kaksi viikkoa sitten ajetussa Japanin GP:ssä. Jules on ollut tietääkseni nukutettuna tai koomassa jo kahden viikon ajan, minun koomassa olo aikani oli noin viisi vuorokautta. Hän sai samantyylisen aivovamman kuin mitä itsekin sain omassa kolarissa eli diffuusi aksonivaurion, joka tarkoittaa, että vamma ei ole kohdistunut johonkin tiettyyn kohtaan aivoissa vaan vauriot ovat useissa eri kohdissa, kuitenkin niin ,ettei jokin aivojen alue ole tuhoutunut kokonaan. Lukiessani Julesin vaurioista, olenkin saanut lisää tietoa ja ymmärrystä siitä millaisesta vauriosta todella on ollut kyse.
Jokainen aivovamma kuitenkin on erilainen ja jokaisesta aivovammasta joudutaan tekemään omanlaiset toipumisennusteet. Omastakin vammasta kokonaan toipuminen tulee olemaan vaikeaa huomata sillä aivot ovat niin moniulotteiset ja voinko koskaan edes todeta, että olen toipunut vammasta täysin. Se on täysin erilainen kuin esimerkiksi fyysinen vamma. Jos vaikka jalka on murtunut niin toivuttuaan jalkaa voi rasittaa taas ainakin lähes niinkuin ennenkin ja murtunut kohta voidaan tarkistaa myös röntgenillä. Aivovammassa se ei mene näin yksinkertaisesti, onhan siellä niin paljon erilaisia keskuksia ja kaikilla on oma tehtävänsä. Toki myös aivovammaruhjeet voidaan todeta aivokuvauksissa, mutta käsitykseni mukaan aivokuvissa näkyy vain akuutit vauriot.
Oma aivovammani on kuitenkin paranemassa hyvää kyytiä ja uskon, että voin joku päivä palata normaaliin arkeen. Paluu normaaliin arkeen ja tekemään normaaleita asioita riittää minulle oikein hyvin. Jos jotain vaurioita jää niin mielestäni sillä ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä. Joudun toki ottamaan vammaan vaikuttavat riskit erilaillalla huomioon, mutta jokainen meistä on kuitenkin erilaisia ihmisiä vahvuuksineen ja heikkouksineen, mutta mikäli pystyn selviytymään arjesta normaalisti sekä palvelemaan toisia ihmisiä niin se on minulle riittävää.
Lepo on mielestäni yksi tärkeimpiä asioita mitkä pitää nyt alkuvaiheessa ottaa erityisesti huomioon. Myös liikunnalla on iso merkitys palautumiseen, että keuhkot jaksavat hapettaa verenkiertoa ja näin kuljettaa puhdasta verta aivoihin parantaakseen vaurioita. Lisäksi on äärimmäisen tärkeä asia kertoa ihmisille traumasta, ettei asia jäisi pelkästään oman pohtimisen varaan. Se on sama asia kuin mikä tahansa trauma jonka ihminen joutuu kohtaamaan, ettei asiasta tule isompaa traumaa, jonka vuoksi mieli voi helposti masentua ja sitä kautta parantuminen hidastuu merkittävästi. Aivovamman saaneet ihmiset joutuvat nimittäin hyvin usein kohtaamaan jälkioireenaan masentumisen, koska elämä muuttuu vamman seurauksena merkittävästi.
Olen itse tehnyt omasta traumastani julkisen ja olen keskustellutkin useiden ihmisten kanssa tapahtumastani, vaikken olekaan sitä osannut edes ajatella ennen kuin olen kerännyt lisätietoa aivovammoista. Nyt kuitenkin huomaa, että suhtaudun asiaan positiivisella mielellä ja uskon parantuvani kuntoon vaikka ennusteet eivät alkuun olleetkaan kovinkaan hyvät. Ennusteet olivat sellaiset, ettei läheiseni edes tohtineet sanoa asiaa minulle ennen kuin olin itse ottanut asiasta selvää. Ehkä alun tietämättömyyden vuoksi olenkin tuntenut meneväni eteenpäin kuntoutumisessa jatkuvasti, todella nopealla vauhdilla.
Nyt kuitenkin lähimuisti on palaamassa, näköoireet hellittävät hiljalleen, pystyn keskittymään pidempiä aikoja, jaksan sosiaalista kuormitusta kokoajan enemmän ja enemmän sekä väsyminen on helpottanut siten, etten tarvitse edes päiväunia joka päivä. Siitä huolimatta unirytmi on edelleen isossa roolissa, jotta jaksan koko päivän "touhuta". Näkymät ovatkin mielestäni positiiviset ja sen vuoksi nyt pitääkin antaa mennä edelleen eteenpäin.
-Jyrki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti